Siirry suoraan sisältöön

Studio Mia C

Se Ensimmäinen Blogiteksti

Minulla on kymmeniä aiheita ja pää täynnä ajatuksia, mistä haluan teille kirjoittaa blogiini. Kuitenkin tämä ensimmäinen on nyt se vaikein. Mietin, että voisin aloittaa kertomalla mitä kaikkea on tulossa. Vai haluaisittekohan tietää mistä tähän on tultu?
Jospa kerron lyhyesti molemmat, koska nettisivuillakaan en kerro itsestäni sen tarkemmin.

Olen siis keskisuomessa syntynyt ja muutamaa vuotta lukuun ottamatta täällä aina asunut. Lukion jälkeen olen hankkinut itselleni markkinointiviestinnän tradenomin tutkinnon, tuotekehitys- ja palvelumuotoilun erikoisammattitutkinnon sekä yrittäjän tutkinnon. Työurani olen tehnyt myynti- ja ravintola-alalla. Sisustussuunnittelijaksi valmistuin 2017. Oman yrityksen perustin kaksi vuotta myöhemmin oltuani ensin alan töissä palkallisena.

Nixille päädyin sattuman kautta ja idea siitä, että olisin se tyyppi, jolta saa sisustussuunnitelmien lisäksi myös kodin kaikki kiintokalusteet on mielestäni loistava. Aiemmassa työssäni nimittäin törmäsin usein siihen, että asiakkailla oli ongelmia joko sisustuksen kanssa tai sen kanssa, että sisustussuunnittelija oli tehnyt keittiösuunnitelman tietämättä mitä mittoja ja mekanismeja on olemassa. Näin ollen asiakas maksoi keittiösuunnittelusta lopulta tuplahinnan, koska suunnitelmat piti aina tehdä uusiksi.

Haluan siis tarjota kokonaisvaltaista suunnittelua kodin sisustamiseen ja varsinkin isoissa remonteissa ja uudisrakennuskohteissa palveluni on parhaimmillaan. Tavoitteeni on tulla tunnetuksi juuri tästä palvelusta, vaikka pienet yhden huoneen muutokset ovat myös ihania toteuttaa.
(Tästä tulikin mieleeni, että minulla on haussa referenssikohteita, joissa tarvitaan isoja muutoksia eteiseen, kodinhoitohuoneeseen tai keittiöön. Kalusteet tulisivat Nixiltä ja koko projekti tallennetaan. Jos olet kiinnostunut tulemaan referenssiasiakkaakseni, niin ota yhteyttä. Kerro mikä huone kaipaa muutosta, minkälaista muutosta ja milloin voit projektin aloittaa. Otan suunnitelmassa huomioon budjettisi, toiveesi, käyttäjät jne aivan kuten tekisin muutenkin. Saat kuitenkin suunnitelman täysin maksutta, kun vain sitoudut hyväksymäsi suunnitelman toteutukseen ja sen julkaisuun markkinoinnissani. Voit myös vinkata asiasta tuttavillesi.)

Ups. Takaisin blogin aiheisiin. Kirjoittajana tarvitsen selkeästi vielä harjoitusta.

Toimin siis omalla yritykselläni Nixin tiloissa. Yritykselläni on myös toimintaa käsityöpuolella, sillä teen makrameeseinävaatteita, -amppeleita ja -koristeita tilauksesta. Tämän ovat Nixillä vierailleet varmaan huomanneetkin, sillä lankarullani ovat välillä hujan hajan myymälässä. Pahoittelut tästä, mutta onpa niiden ansiota myös moni myymälään tullut tunnistanutkin minut ”MacrameMiana”. Macrameille pyhittämäni tilin löytää Instagramin puolelta @macramemia ja jos siitä haluat tietää lisää, niin voit ottaa yhteyttä minuun tätäkin kautta.

Niin paljon kuin työstäni tässä kerronkin ja sitä rakastan, niin elämäni kaikista tärkeimmät asiat ovat kotona. Lapseni ovat vielä alle kouluikäisiä ja asun yksin heidän kanssaan. Välillä he ovat Nixilläkin mukana: toinen askartelee jo kätevästi macramelangoista avaimenperiä sukulaisille pienemmän tyhjentäessä keksivarastoja.
Koska harrastuksistani on tullut työni, ei minulla juuri ole kerrottavaa harrastuksistani. Kulutan kuitenkin luppoaikaa tekemällä sukututkimusta, käymällä lenkillä tai katsomalla sarjoja.

Ja koska nyt alkaa blogiteksti olemaan liian pitkä, niin loikkaan suoraan seuraavaan aiheeseen eli mistä aion kirjoittaa teille jatkossa! Tiedätte siis mitä odottaa. Aiheina tulee olemaan ainakin nämä:

– Kohde: pintamateriaalit omakotitaloon
– Kohde: tyhjillään ollut piharakennus
– Kohde: omakotitalo, johon tehtiin uusiksi pinnat, kalusteet ja tekstiilit
– Kohde: valaistussuunnittelu ilman remonttia
– Ajatuksia: miten valmistautua uuden keittiön suunnitteluun
– Ajatuksia: säilytystilojen tarve ja sijainti
– Ajatuksia: kodinhoitohuone vrs. kuraeteinen
– Ajatuksia: oman tyylin löytäminen
– Ajatuksia: Nixin materiaalien vertailua ja vaikutusta hintaan

Onko jotain, mistä haluaisit minun kirjoittavan? Kaikki ideat otetaan vastaan.

Loppuun vielä paljastus: olen melkoisen laiska somettamaan. Julkaisen jotain vain silloin kun koen sen tärkeäksi ja sama pätee myös blogissani. Haluan kirjoittaa asioista tarkemmin ja blogi on parempi kuin pelkkä somen kuvatulva. Somessa kuitenkin postaan ajankohtaisia ja arkisempia asioita ja siellä myös kerron milloin uusi blogiteksti on luettavissa!

Kiitos kun luit tämän ja toivottavasti tulet uudelleenkin lukemaan tekstejäni!

-Mia